Koska mulla harvemmin tulee nännit näin aroiksi, päätin kurkata elokuisen tärppikierroksen kalenterimerkintöjäni. Ovisliman bongailua on ollut tuolloin 27.8 tiistaina ja 31.8 lauantaina oon kirjannut ylös, että nännit on arat. Nyt 25.3 tiistaina bongailin lisääntyneen liman ja 29.3 lauantaina on ollu nännit hellänä.
Nyt on jo hieman toiveikkaampi olo:)
maanantai 31. maaliskuuta 2014
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Voihan nänninöpötys
eilen ja tänään ollu nännit todella arat ja nöpötys fiilareilla, olisi kiva tietää onko tuo ovulaatio tapahtunut jo vaiko par´aikaa tapahtumassa vai mitäh. Eipäilen, että se oli eilen aamupäivästä. Seuraava ovulaatio osuukin ikävästi siihen ajankohtaan, kun olen reissunpäällä, joten yhdyntä ei ole tuolloin mahdollista. Saas nähdä nyt taas. Odotukset on ainakin todella matalalla.
lauantai 29. maaliskuuta 2014
Iän tuomat rajoitteet lisääntymiselle
Minulla on tuttava, joka on syönyt varmaan lähemmäs 20-vuotta e-pillereitä, ikää hällä on 40v.
Hänellä oli tuossa jonkin aikaa sitten gynekologisia vaivoja ja voivotteli sitä, että toivottavasti ei ole mitään sellaista, että lääkäri sanoisi ettei hän voi saada koskaan lapsia. Tämä tapaus on muutenkin sellainen, joka draamailee aina ihan ihme asioista ja suoraan sanottuna välillä on sellainen tunne, että hän draamailee vain sen takia että saisi mahdollisimman paljon saikkua. Tuollaisesta lapsettomuus-uutisesta hän olisi hakenut varmaan kuukauden saikun, vaikka ei sellainen voi tulla yllätyksenä tuon ikäiselle edes.
Jos on 40-vuotias, syönyt puolet elämänsä ajasta e-pillereitä, tupakoi askin päivässä, juo alkoholia suht usein, ei syö kauhean terveellisesti, niin todennäköisyys raskautumiselle on jo muutenkin aika olematon. Mitenköhän pitkään sitä itselleen uskottelee, että raskautuminen on ylipäätään mahdollista, jos on kuitenkin jo yli 40-vuotias. Ei ole mitenkään tavatonta edes, että alkais vaihdevuodet tuon ikäisenä jo, varsinkin noilla elämäntavoilla.
Itse olen kuitenkin vasta 33-vuotias, lopetin hormonaalisen ehkäisyn yli 3-vuotta sitten ja itsellä on sellainen tunne, että liekkö tämä lasten tekeminen jo vähän niin kuin tässä - ja mulla on sentään suhteellisen terveen elämäntavat.
Mutta on tää kyllä niin raastavaa, kuukaudesta toiseen elätellä toiveita raskautumisesta, harrastaa lähes väkisin seksiä aina tiettynä ajanjaksona kuukaudesta ja yrittää pitää positiivisen mielen.

torstai 27. maaliskuuta 2014
Ovulaation bongailua
Tiistaina iltaina tuli hieman paksumpaa limaa, eilen illalla hieman juoksevampaa. Tänään tein töissä aamusta ovistestin, joka näytti hailakkaampaakin hailakkaamman oviksen. Ovulaatiolaskurin mukaan hedelmällisyys nousee 27.3 ja laskee 2.4
Mies joutui eilen aloittamaan migreeninestelääkityksen uudelleen, koska hälle alkoi taas tulemaan päänsärkyä ja tuon lääkkeen vaikutus alkaa vasta kahden viikon päästä aloituksesta, joten ymmärrettävästi mies haluaa välttyä nuo sarjoittaiset migreenikohtaukset.
Jotenkin vaan vahvistuu kokoajan se tunne, ettei tästä lapsenteosta tule yhtään mitään. En usko, että ongelma on se, ettenkö ovuloi, vika on jossain muualla. Olisi kiva tietää missä, ilman että joutuu jonottamaan vuoden jossain lapsettomuushoitojonoissa. En tiedä edes, päästäisiinkö sellaiseen edes, koska vuoden aikana on ollut kuitenkin yksi alussa keskenmennyt raskaus.

lauantai 22. maaliskuuta 2014
Kohti uusia pettymyksiä
Seuraava ovulaatio ajoittuu tulevalle viikolle, tulevaan ovulaatioon ollaan varustauduttu tällä kertaa Pre Seed -liukkarilla. Mies on ollut syömättä migreenin estelääkettä ja olen hälle syöttänyt myös tupla-annoksia foolihappoa, jolla pitäisi olla vaikutus sperman laatuun.
Olen myös jättänyt täysin vehnän pois ruokavaliosta, en sitä ole muutenkaan syönyt muutamiin vuosiin, satunnaisia "sortumisia" lukuunottamatta. Nyt olen jättänyt ihan perus purukumista alkaen kaikki mahdolliset vehnää sisältävät tuotteet pois, koska epäilen että minulla saattaisi olla keliakia. Olen asiaa epäillyt jo vuosia, mutta nyt kun luin että se voi aiheuttaa myös keskenmenoja ja lapsettomuutta, olen jättänyt gluteiinia sisältävät jutut kaikki pois ruokavaliostani. Nyt on jo kuukausi täysin gluteenitonta elämää takana.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
lauantai 15. maaliskuuta 2014
kp 30
semijuilintaa mestoilla, ei mun kroppa nyt oikein osaa päättää alkaako ne menkat vai ei.
Eiköhän ne huomiseen mennessä ala, koska olisi mulla jo nyt tässä vaiheessa kiertoa tissit hellänä, jos olisi tärpännyt. Sitä huomaa vaan välillä vajoavansa johonkin toivo-modeen, kun menkat ei ole vielä alkanut, mutta se nyt on ihan typerää toimintaa, ottaen huomioon olosuhteet.
Ovulaatiolaskurin mukaan huomenna olisi vasta arvioitu menkkojen alkaminen. Tämä päivä tullut raivattua kotia apinanraivolla, alkoi ahdistaa taas vaihteeksi tavaroiden paljous. Mies on poissa, joten oon käyny kaikki kaapit läpi ja järjestellyt noihin enemmän tilaa. On se hitto kumma, ettei aikuinen ihminen osaa pitää järjestystä yllä. Esim. mulla on tuollainen iso lipasto, jossa pidän kaikki mun askartelupaskartelusälät yms, niin sen kun raivaa niin ei mene kuin viikko, kun se on jo taas pommin jäljiltä, vaikken olisi edes juurikaan käynyt tonkimassa siellä.
Oon kyllä yks hiton sottapylly. Kiva sit, jos olisi vielä joku pirpana tässä sotkemisessa mukana, täällä olisi varmaan ihan kaatopaikkameininkiä:D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)