keskiviikko 7. joulukuuta 2016

KP1

Olipa outo kuukautisten alkaminen. Viimeaikoina, usean kuukauden ajan, kuukautiset alkaneet ihan salamana ja samantein kovalla vuodolla. Eilen oli pientä tuhnua, tänään aamulla töissä kans, sit kotia tullessa vähän enemmän. Hommasin ClearBluen kahta hormonia mittaavan ovulaatiotestin, jota pitäisi alkaa käyttää tuossa kp10kohdalla. Ovulaatio ajankohta on 21.12 päivälle arvioitu Perhesuunnittelu ovulaatiolaskurin avulla. Saas nähdä miten se sitten ajoittuu oikeasti tuon ovulaatitestitikun avulla.

tiistai 6. joulukuuta 2016

KP 32

Alavatsaa polttelee menkkamaisesti. Sinänsä hassua, koska viimeaikoina kuukautiset on alkaneet siten, että on vaan humahtanut vuotoa reippaasti ja sit ne on alkanut, mitään varoittamatta.



maanantai 5. joulukuuta 2016

KP 31

iski jäätävä lenssu päälle ja nyt vielä ilmeisesti silmätulehduskin. Kuukautisten oli arvioitu alkavan eilen, mutta oletan että tämä pöpö viivästyttää niiden alkamista. Olen kyllä ymmärtänyt, että kuukautiset tulisivat aina 14vrk sisään ovulaatiosta ja luulin että ovulaatio olisi ollut 21.11

Katselin Saara Aallon eilistä Suomivisiittiä ja herkistyin niin paljon, että alkoi itkettää. Tuo pisti epäilyksen raskaudesta, mutta kuten jo aiemmin laitoin niin en usko että viime kierrossa olisi tärpännyt. Olen kyllä ollut muutenkin aika herkkä raskauden jälkeen.


torstai 24. marraskuuta 2016

KP19

Viimeisimmät kuukautiset oli 6.11 ja seuraavat pitäisi ovulaatiolaskurin mukaan olla ensi viikon viikonloppuna. Ovulaatio taisi olla tämän viikon maanantaina. Maanantaina oli hetken aikaa suht juoksevaa limaa sekä ovulaatiotestissä vahva viiva.
Laitoin eilen tilaukseen Clearbluen kahta hormonia mittaavan ovulaatiovempaimen, jotta osaan helpommin ajoittaa yhdynnät lähelle ovulaatiota. Seksiä oli 16.päivä joten tämän kierron raskaushaaveet jää vain haaveeksi, olin arvioinut että ovulaatio olisi osunut 19.päivälle, jolloin olisi voinut tärpätäkin . Seuraavassa kierrossa sitten enemmän yritystä.

Sairauteni on tällä hetkellä aisoissa, mutta en tiedä yhtään miten kroppa reagoi, jos raskaudun. Se on aika 50/50 miten olotila voi muuttua parempaan tai pahempaan.

Viime viikolla, sekä tällä viikolla on ollut outoa pahoinvointia.

Mikäli halajan samat tuet, kuin mitä oli ensimmäisessä raskaudessa, niin raskauden pitäisi alkaa mieluiten maaliskuuhun mennessä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tulevaisuuden suunnittelua

Sairastuin tosiaan raskauden jälkeen autoimmuunisairauteen - basedowin tautiin. Tähän sairauteen on olemassa tehokas lääkitys, mutta ongelmakseni muodostui se, ettei kyseinen lääkitys soveltunut minulle. Sain lääkkeestä valkosolukadon ja olin jo leikkausjonossa jotta minun koko kilpirauhanen poistettaisiin, mutta koska olen astetta vaikeampi potilas, peruin leikkauksen. Onnekseni. Yliopistollisen ammattilaiset olivat täysin minun visiota vastaan. Olin lukenut, että tähän sairauteen voisi testaa yhtä jo usean vuosikymmenen eri käytössä ollutta lääkettä, mutta lekureiden mielestä kyseinen lääke ei mitenkään voisi auttaa ja minulle ivallisesti todettiin, että tervetuloa sitten takaisin kun olotila menee niin huonoksi, että leikkaus on pakko tehdä.

Tästä toteamisesta on nyt aika tarkalleen 9kk aikaa. Lopputuloksena, ettei minun oloni ole suinkaan mennyt huonompaan suuntaan, vaan voin ihan hyvin.

Vuosi sitten, kun sairaus minulla todettiin ja juttelin lääkärin kanssa, voisinko enää tehdä lapsia hän sanoi ettei ainakaan niin kauan kun sairaus on aktiivisena. Sitten kun aloitin vastoin lääkärin tahtoa, erään toisen lääkärin avustuksella, tuon "kokeellisen" lääkkeen ja sain olotilani tasaantumaan tulin siihen johtopäätelmään etten enää voi tehdä toista lasta, koska en halua ottaa riskiä että sairauteni aktivoituisi uudelleen. En myöskään haluaisi olla imettämättä lasta sen takia, että käytän lääkettä. Mutta kuukausi sitten tajusin googlettaa asiaa ja onkin niin, ettei tämä lääkitys olisikaan este raskaudelle tai metykselle, joten olen alkanut vakavissani harkitsemaan vielä toisen ja viimeisen lapsen tekemistä.

Asia on tällä hetkellä mietintämyssyn alla ja katsellaan kuin tässä vielä käykään....

Kuulumisia

Lapsi on nyt reilun puolitoista vuotta. Hän aloitti päiväkodin alkuvuodesta ja sairasteli muutaman flunssan, oli kotona heinä-ja elokuun ja syyskuussa palasi takaisin päiväkotiin. Kehityskeskustelussa päiväkodilta tuli palautetta siitä, että lapsi ottaa hyvin katsekontaktia, osaa keskittyä ja on kiinnostunut ympäristöstään ja on ollut epätavallisen terveenä, kun ottaa huomioon että yleensä päiväkodin aloituksesta lapsi sairastelee alvariinsa. Päiväkodissa riehui jopa A-streptokokki, mutta kyseinen pöpö ei tarttunut meidän tirppaan, käytiin asia pariin kertaan varmistaa nieluviljelyllä päiväkodin toiveesta, kyseinen pöpö kun voi olla oireettomanakin ja siten ylläpitää kierrettä muiden joukossa.

Kirjoittelin jo alkuun, muistaakseni ainakin, etten aio ottaa lapselle rokotteita. Tässä olenkin pitäytynyt ja luulenkin, että tämä on ollut yhtenä syynä sille, että lapsi on ollut suht terve. Olen nyt kohta 2 vuotta aktiivisesti lukenut rokotteista ja tullut siihen tulokseen, ettei niitä tulla missään vaiheessa lapseen laittamaan. Minulle puhkesi raskauden jälkeen autoimmuunisairaus ja uusimpien tutkimuksien mukaan rokotteet altistaa moisille taudeille, jos on geenirasitetta ja jopa ilman geenirasitettakin on riski, että pukkaa ms-tautia tai muuta kivaa. Jo pelkät rokotteiden tuoteselosteiden lukeminen sai perääntymään rokottamisesta.

Julkisuudessa kun aina puhutaan, kuinka rokottamattomat ratsastavat rokotettujen luomalla lauma-immuniteetilla, niin kannattaa perehtyä tuohon aiheeseen erityisesti. Esim. jenkeissä, jossa on rokotuspakko, on vähän väliä tuhkarokko tai sikotautiepidemioita rokotettujen keskuudessa (tämä kuuluisa Disneylandin tuhkarokkoepisodikin niin suurinosa näistä oli rokotettuja ja sitten kaikki laitetaan yhden rokottamattoman piikkiin.). Tästä ei yllättäen puhuta kauheasti valtamedioissa, mutta sisäpiirintietoina noista kuulee. En itse usko, että rokotettu suojaa rokottamatonta millään tavalla, rokote voi luoda rokotetulle jonkin aikaa kestävän suojan, mutta uusimpien tutkimuksien mukaan tämä suoja voi kestää muutamasta kuukaudesta joihinkin vuosiin.

Eli esim. minun ikäluokan tuhkarokkorokotteen tehot on kadonneet jo lähemmäs 20v sitten ja kun ottaa huomioon sen, ettei kovin moni aikuinen varmastikaan käy ottamassa tehosterokotteita, niin yllättävän vähän Suomessa on esim. tuhkarokkoepidemioita huonosta laumasuojasta huolimatta:D

Rokotteet kun vaatii 95% kattavuuden, että tulee ns. näennäinen laumasuoja, aito laumasuoja syntyy siitä kun 68% väestöstä on sairastanut esim. tuhkarokon. Sit kun sairastavien osuus laskee 65% tulee jonkinlainen epidemia joka sitten taas luo suojan uusille tapauksille. Minusta rokotteiden kohdalla ei edes saisi puhua samassa lauseessa laumasuojasta, koska rokotteet ei moista luo - koskaan - ikinä.

Mitä tautien vaarallisuuteen tulee, niin tuhkarokko yms. kuolemat olivat jo lähes kadonneet ennen rokotteiden kehittämistä, joten en todellakaan olisi huolissani noista taudeista. Pysyvä poliohalvauskin on toooooodella pieni riski saada, jos jostain polion itselleen onnistuisi saamaan.95% saa polion ylipäätään vain nuhakuumeena. 1% voi saada pitempiaikaisia halvausoireita, ja tästä 1% määrästä 15%:lle voi jäädä pysyviä halvausoireita.(lähde WHO) . WHO:n mukaan nykyinen poliokanta on rokotteista peräinen, luonnollinen virus on jo kadonnut aikoja sitten. Eli me ylläpidetään rokotteilla noita tauteja, sekä aiheutetaan tautien muuntumisen ärhäkämmäksi. Unohtamatta sitä, että polion diagnosointia muutettiin rokotteen lanseeramisen jälkeen, joten tuo vääristää tilastoja. Jos polion alle on aiemmin luokiteltu kymmenkunta sairautta + DDT-myrkytysoireet, niin jos rokotteen julkaisun jälkeen polioksi luokitellaan enää vain yhden viruksen aiheuttama tietyn ajan kestävä halvausoire, niin onhan se nyt selkeetä että tartuntamäärät on hurjasti laskussa:D


sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vauvaelämää

Vauva on nyt 3viikkoa ja 4 päivää vanha. Aika on mennyt ihan hujauksessa, onneksi mies on ollut auttelemassa nämä ensimmäiset viikot, vaan huomenna hän palaa töihin ja sitten ollaankin pirpanan kanssa kaksistaan. Vauva on toistaiseksi nukkunut yöt melko hyvin ja ollaankin noustu lähempänä puolta päivää vasta ylös. Tällä viikolla tyyppi on roikkunut todella paljon rinnalla ja on jo iskenyt epätoivo, riittääkö maito. Mutta vaippoja on tullut tasaiseen tahtiin, niin siitä jos päätellä pitäisi, niin ruokaa taitaa olla tarpeeksi. Tulevana torstaina on ensimmäisen kerran neuvolassa lääkäriaika. Eilen ostettiin varalta tutti vauvalle, vaikka tuttia vastustankin, mutta nännien tähden oli pakko yrittää kehitellä jotain että nännit eivät ole ihan hajalla tuosta jatkuvasta imemisestä ja onhan se kiva päästä tekemään jotain muutakin välillä, kuin vain istua vauva sylissä ja nänni sen suussa. Tosin ei tuo nyt kauhian innokkaana tuttia ottanut vastaan, enkä ajatellut sitä antaa kuin silloin jos haluan syödä ja tiedän, että tyypillä ei ole nälkä koska on just syönyt ja alkaa kiukuttelemaan. Aion imettää kuitenkin ahkerasti, jotta maidontulo ei heikkene, mutta koko päivää en voi olla itse syömättä jos tyyppi vaan hengailee tissillä.

Maanantaina oli jo orastavaa rintatulehdusta, onneksi tilanne laukesi sillä, että pistin lämpöpussia rinnalle, join teetä ja kävin saunassa. Olisi todella inhottavaa joutua syömään antibioottikuuri, toivottavasti vältyn jatkossakin antibiooteilta.

Kestovaippailukin on lähtenyt kivasti käyntiin, nauhavaipat on ihan parhaat jopa mieheni - joka oli alkuun kestovaippailua vastaan - on käyttänyt sujuvasti noita. Itse laitan usein harsoista taittelut "leijat" vauvalle kosteussulkuhousujen kera, ainakin silloin kun arvelen että tyyppi taitaa tehdä seuraavaksi pissat. Villahousuihin en ole vielä kauhiasti lämminnyt, vaan nuo kosteussulkuhousut on olleet toimivat.

Kantoliinaa en ole vielä päässyt käytännössä testaamaan, tiedän nyt miten se sidotaan mutta aina kun saan idean että nyt testaan vauvan kanssa sitä, niin eikö tuo tyyppi vedä itkupotkuraivarit, niin en ole sitten viitsinyt alkaa tunkee sitä vielä sen lisäksi kantoliinaan - tuota kun olisi hyvä testata silloin, kun vauva on rauhallisena.

Toivottavasti kelit pysyvät alle -10asteessa, niin pääsemme lenkkeilemään päivittäin. Paino on käynyt jo 85,5kg:ssa, mutta tänään se oli taas aamulla 86,6kg:ssa, eli vielä hitusen alle 9kg pitäisi karistaa, niin olisi alkutilanteessa, mutta 19kg siihen tilaan, jossa olin kun miehen kanssa seurustelemaan aloin:D Tavoitteena olisi kyllä päästä tuohon alle 70kg:n painoon mielellään tämän vuoden aikana.