Kävin tänään heittää palkanmaksuun tuon Kelatodistuksen, toivottavasti YT-neuvotteluissa ei tulisi mitään yllätyksiä vastaan, ettei tarvitse alkaa kikkailemaan noiden rahojen kanssa sitten jälkikäteen. Pitää kyllä muistuttaa palkanmaksua tuosta vielä lähempänä h-hetkeä, tuolla kun tuntuu olevan systeemit melko sekaisin ja olen ihan varma, että möhlivät tuon asian ihan urakalla kuitenkin.
Tänään ollut selkä hieman arkana, ei onneksi niin pahana kuin viikonloppuna, väsynyt olo sekä pientä päänsärkyä ja ilmavaivoja.
maanantai 15. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
RV 27 käyntiin
Tämä viikko on ollut aikamoista tuskaa tuon selän kanssa, viikonloppu ollut ehkä pahinta aikaa. Eilen illalla, kun menin nukkumaan ja luin hetken aikaa kirjaa selälläni köllötellen, niin kylkiasentoon siirtyessä alaselkä tuntuu siltä, kuin häntäluu ois murtunut - samainen kipu on vaivannu selkää tällä viikolla lähes joka päivä. Ihan hirvee kipu, jos joutuu liikuttamaan ruhoa niin, että alaselän nivelille tulee liikettä. Aamulla heräsin siihen, että olin puolittain kylkiasennossa ja puolittain selälläni ja kumpaankin polveen vihloi ihan hirveästi ja selkä oli kans vähän kipeä. Pakko yrittää sinnitellä lokakuun alkuun asti tämän kanssa, ettei tule hirveän pitkää saikkua ennen äitiyslomaa:/
Viimekerralla neuvolassa käydessä paino oli 85kg, tänään aamulla se oli 84,2kg. Eilen aamulla se tais olla jotain 85kg. Toivottavasti suurin painonnousuvaihe olisi nyt jo takana ja tästä eteenpäin painoa tulee tasan sen verran, mitä vauva kasvaa.
Mies alkoi eilen tekemään äitiyspakkauksen ensivuoteelle kehtojalkoja. Haluaisin, että tuo laatikko olisi sen korkuinen, että vauvansängyn reuna on meidän sängyn reunan korkeudella ja sitä olisi helppo sitten siitä keinutella sängyssä köllötellen. Tein myös sänkyyn eilen pehmusteet (vanhasta päiväpeitosta) ja ompelin vanhasta valkoisesta lakanasta koko laatikon peittävän suojakankaan. Olisin halunnut tehdä tuohon laatikon kylkeen harmaalla kankaalla tähtikuvioinnin, mutta tuo kehdon jalkaviritelmä on sellainen, ettei tuohon taida sopia enää tähtikuvio:/ ja sen lisäksi mies hutiloi tuon kanssa ja se on ihan vituillaan (puuosat harottaa minne sattuu) ja olen melko varma, että se teki tuosta myös ihan liian pienen eikä tuo laatikko mahdu siihen edes. Ei se muuten vituttais, mutta kun noihin lautoihin meni 30euroa rahaa enkä halua että tuohon käytetään mitään hirveitä summia, koska sänky on vain muutaman kuukauden käytössä. Alunperin ajattelin että haluaisin tuolle kahdenlaiset jalat, toiset korkeammat pyörillä varustetut ja sit nuo kehtojalat, mutta ehkä mä tyydyn vaan noihin kehtojalkoihin. Pitää kyllä kylmästi sanoa miehelle, jos tuo kehtopohja on liian pieni, että en halua että se alkaa väkertämään uutta kun siihen uppoo ihan turhaan rahaa. Ärsyttää, kun toinen hutiloi, varmistin vielä kahdesti että onhan nuo mitat nyt varmasti oikeat.... niin ja mies itse huomautteli mulle, kun otin tuosta laatikosta mitat ompelukaavoja varten, että sulla on mittausvirhe - totesin sille, että mä teen siihen päällystä joten ne mitat ei voi olla millilleen vaan ne on pyöristetty seuraavaan senttiin jotta päällysteestä ei tule liian tiukka. Hitto mä kuittailen miehelleni, jos (kun) tuo jalkasysteemi on liian pieni tuolle laatikolle.

torstai 11. syyskuuta 2014
rv 26+4 massukuva ja mölinää jomotuksista
ollut nyt eilisestä asti alaselkä kipeenä, siis koko alaselkä, ei vain tuo toinen pakara. Sellainen ärsyttävä kipu/polte varsinkin kävellessä ja tänään tuo kipu oli hetken tauolla mutta silloin sattui etupuolelle, mahan alapuolelle kävely. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä näin unta lonkkasärystä ja heräsin hirveeseen lonkan poltteeseen, oli pakko mennä puolittain mahalle nukkumaan että sai kivun pois. Jotenkin tuo kylkiasennossa nukkuminen aiheutti tuollaisen kivun lonkkaan. Käveleminen on ollut siis hieman vaivalloista tällä viikolla, saas nähdä miten tilanne elää tässä loppuviikon aikana tai sitten kun vauva päättää alkaa kasvamaan enemmän eteenpäin sen sijaan, että kasvaa selkärankaan päin:D
maanantai 8. syyskuuta 2014
RV 26+1 - sokerirasitustesti takana
aamulla menin terveyskeskukseen sokerirasitukseen, hieman meinas palaa käpy kun olin varannut ajan etukäteen 7:30 ja pääsin sisään vasta 7:50. Tuli hiukkasen kiire neuvolaan tuolta, kun oli varattu kymmeneksi aika ja neuvola oli parin kilometrin päässä. Noh, mitä itse sokerirasitukseen tulee, niin litku oli ihan siedettävää. Hieman se meinas uida vastavirtaan ensimmäisten huikkien jälkeen, mutta meni se lopulta alas ihan kunnialla. Ei tullut minkäänmoisia oireita ja arvot olivatkin ihan kunnossa.
0h: 4.6
1h: 7.2
2h: 6.7
Seuraava käynti on kuukauden kuluttua, jolloin tapaan ensisynnyttäjänä lastenneuvolatädin myös. Jostain syystä esimies pyysi mua tuomaan tästä seuraavasta käynnistä jonkun todistuksen, en sitten tiedä miksi, mutta viedään sitten lappua töihin käynnistä.

perjantai 5. syyskuuta 2014
RV 25+5 ja YT-ilmoitus töissä
keskiviikkona tuli kalenterikutsu firman infotilaisuuteen ja tuolloin jo spekuloitiin mahdollisia syitä, YT-neuvottelut oli näistä ensimmäisenä ajatuksena mutta sitten mietittiin sitä, että jossain on joku pykälä jonka mukaan ei olisi suositeltavaa että YT-ilmoitus tulisi perjantaina joten mietittiin sitä vaihtoehtoa, että meidän iso pomo olisi lähtemässä pois ja siitä ilmoitetaan kaikille yhtä aikaa.
Noh, palaveri tuli ja YT-pommi siinä samalla. Tuo koskettaa n. 30% työntekijöistä. Periaatteessa en itsekään ole turvattuna, koska vaikka olenkin raskaana ja siitä ilmoituksen tehnyt niin voivat kyllä sanoa mut irti siinä missä kenet tahansa muun, heidän pitää vain todistaa ettei irtisanominen johdu mun raskaudesta vaan jostain muusta. Jos irtisanoisivat mut johonkin siihen vedoten, mitä syitä netistä nyt löysin mihin vedoten raskaana olevan voi irtisanoa, niin lähden viemään asiaa oikeuteen ja olen melko varma, että mun entinen esimies on valmis tulemaan todistamaan että olen hoitanut työni mallikkaasti. Olisikin kiva voittaa tuollainen lakitaistelu ja saada mojova rahallinen korvaus laittomasta irtisanomisesta. Toki, jos päättävät lakkauttaa meidän koko osaston, niin sithän se on siinä, mutta ainakin toistaiseksi antoivat ymmärtää että yrittävät jotain muuta ratkaisua kuin koko osaston lakkauttamista. Mutta en kyllä usko isojen herrojen sanomisiin:D
Toisaalta onni onnettomuudessa, että edellinen raskaus meni kesken, koska lapsi olisi syntynyt toukokuussa, eli olisin todennäköisesti palailemassa töihin ensi vuoden alkupuolella ja silloin varmasti viimeistään olisi kengänkuva persuuksissa jos työmäärät eivät olisi kasvaneet tuohon mennessä. Nyt kun YT:t päättyy lokakuun loppuun mennessä, eli jotakuinkin samoihin aikoihin kun mä olisin jäämässä muutenkin jo pois, niin mulla on vuoden verran aikaa keskittyä lapseen, ehkä opiskella iltaisin jotain jos on energiaa ja sitten vanhempainvapaan jälkeen keskittyä työnhakuun tai opiskeluun työmarkkinatuella. En mä usko, että olisin muutenkaan halunnut palata enää tuohon työhön vanhempainvapaan jälkeen, kuin korkeintaan siksi ajaksi että saan toisen lapsen ja jään uudelleen vanhempainvapaille.
Saas nähdä mitä tästä vielä tuleekaan.

tiistai 2. syyskuuta 2014
Rv25+2
Tänään oli töissä henkilökohtainen keskustelutuokio esimiehen kanssa, eipä mulla nyt ollut työasioihin hirveästi kommentoitavaa mutta esimies sanoi, että jos vaan tarvitsen jotain apuvälineitä myöhemmässä vaiheessa raskautta niin sanon vaan heti, niin hommataan tarvittavat tarvikkeet. Päätin myös kertoa yhdelle työkaverille raskaudesta, koska hälle ilmoitettiin eilen että hänen työtunteja vähennetään toistaiseksi, ja hän oli aika hajalla asiasta, joten esimieheltä tarkastin että vaikuttaako mun poisjääminen sit tämän henkilön työtunteihin ja hän sanoi että vaikuttaa, joten kerroin sitten työkaverille että todennäköisesti saa lisää työtunteja sitten loka-marraskuun vaihteessa, jolloin jään noin vuodeksi pois.
Eilen oli myös tullut postilaatikkoon äitiyspakkauksen noutolappu, joten paketti pitäisi hakea myöhemmin tänään postista hypisteltäväksi. Aika nopeasti tuo paketti sit loppujen lopuksi toimitettiin, kun laskin että tämän viikon lopulla aikaisintaan tuon saisin.
Äitiyslomarahahakemuksen pystyn jättämään vasta puolen kuun aikoihin, jolloin palkanmaksusta vastaava henkilö palailee lomilta ja pääsen hänen kanssa keskustelemaan. Olen yrittänyt täyttää Kelan sivuilta tuota hakemusta, mutta ehkä mä nyt vielä varmistan töistä minkä välisen ajan he nyt sit mulle palkkaa maksaa jne. tes:in mukaan sen 3kk mutta pitää nyt asia vielä varmistaa.

maanantai 1. syyskuuta 2014
Miehen järkyttyminen
Hitto, että repeilin eilen ihan kippurassa. Pyysin miestä laittamaan pyykinpesukoneessa lojuvat vaatteet kuivaustelineelle, siinä hän sitten laitteli vaatteita ja jossain vaiheessa hän alkoi huutamaan mun nimeä järkyttyneen kuuloisena. Menin katsomaan mikä hälle iski, niin hänellä oli mun yksi uusista paitaostoksista levitettynä käsissään ja hän kysyi "kuinka helvetisti sä ajattelit lihota"... naureskelin, että se paita on kokoa 36, se on vähän tuollaista ns. väljempää mallia, etten ajatellut lihottaa itseäni yli 200kiloiseksi :D
En usko, että mun paino on kynnyskysymys meidän suhteessa, mutten kuitenkaan ajatellut syömällä syödä itseäni kauhean isoksi raskauden varjolla ja toivon, että saan kertyneet läskit pudotettua raskauden jälkeen suht pian ja vähän vielä extraakin. En viihdy yhtään ylipainoisena.
Tuli myös soitettua tänään labraan ensi viikon sokerirasituksesta johtuen ja kysyttyä pitääkö mun vältellä liikuntaa ennen testiä. Hyvä että soitin, koska olin ajatellut että fillaroin tuonne (5km/suunta) ja jos olisin tuon tehnyt, niin testi ois voinut mennä perseelleen. Nyt miehen pitää heittää mut ja polkupyörä tuonne perille, jotta voin sitten polkea testeistä suoraan neuvolaan ja sitten bussipysäkille, että ehdin töihin ennen puolta päivää.
Mielenkiinnolla odotan millainen olo tuosta testistä tulee, pitää muistaa pakata kunnon eväät mukaan jotka voi syödä ennen neuvolaan menemistä. Pitää kyl jotain tekemistäkin yrittää kehitellä tuonne odotusajaksi, hieman nihkeetä hengailla 2tuntia jossain terveyskeskuksessa. Puhelimen laturi nyt ainakin pitää muistaa pakata mukaan.
Tänään on iskiasta taas kiukuttanut, myös silmiin on koskenut tavallista enemmän. Huomenna on esimiehen kanssa palaveri, hieman jännittää mitä tuleman pitää, koska meidän tiimissä alunperin osa-aikaisena töissä olleelle tapaukselle on ilmoitettu, ettei se voi enää jatkossa tehdä 8h työpäiviä vaan hälle tarjotaan vain tyyliin 20h viikossa töitä joten en sitten tiedä, mitä hittoa ne on kaavailleet meidän kahden täysiaikaisen päänmenoksi, koska ei tuossa hommassa pärjää kaksi ja kun mä jään pois niin yksi vielä vähemmän. Toivottavasti on sitten työpaikka, jonne palata, kun äitiysloma loppuu:/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)