maanantai 14. huhtikuuta 2014

kp30

so far so good. Tissit tuntuneet koko päivän oudoilta, kävellessä niihin on sattunut ja ovat ihan eritavalla arat, kuin mitä aiemmin ja semikuvotusta ollu koko päivän. Melkein kävin hakee raskaustestin, mutta sitten iski taikausko ja päätin, että haen sen vain jos menkat on myöhässä.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

KP28

Nännit on arat, jotain semijuilintaa ollut mestoilla. Ajattelin heti pääsiäisten pyhien jälkeen soittaa terveyskeskukselle, ja kysellä noista tutkimuksista mitä tähän tilanteeseen voisi tehdä. Jos elokuussa on viimeksi tärpännyt, eli neljä kuukautta ehkäisyn lopettamisesta ja 25.10 oli kaavinta, niin kyllä nyt puolen vuoden yrittäminen alkaa tuntumaan aika pitkältä ajalta ilman tärppiä. Tiedä sitten miten tällaista aletaan edes tutkimaan, jos aletaan edes, kun tärppi on kuitenkin käynnyt. Ajattelin esittää asian siten, että mulla on tunne että kaavinta on tehnyt jotain hallaa kohdunlimakalvolle. Tiedä sitten olisiko nopein/järkevin vaihtoehto vain mennä suoraan yksityisen kautta gynekologille tutkituttaa nuo limakalvot vai onko kunnallisen kautta suht kivutonta päästä tuohon tutkimukseen.

torstai 10. huhtikuuta 2014

kp26

menkkamaista juilintaa ollu tänään mestoilla, joten se siitä sitten taas. Aikaisintaan sunnuntaina alkaa menkat.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

kp25

Tissejä aristaa astetta enemmän, tänään melkein jo sorruin menee ostamaan raskaustestin, mutta en kyllä osta sitä kuin vasta sit, jos menkat ei ala tiistaina.

Note to my self: Jos susta koskaan tulee sellainen vanhempi, joka lässyttää sosiaalisessa mediassa kullannuppunsa jutuista 24/7 niin toivon, että joku oikeasti palauttaa takaisin maanpäälle - koska ollaan nyt rehellisiä, ei ketään kiinnosta sun lapsen tekemiset. No okei, korkeintaan isovanhempia tai lähiperhettä, mutta voi elämä ihan oikeasti. Mulla leviää pää noihin tyyppien pentujen kuvien ja videoiden nettiin lisäämisen kanssa. Sit tyypit käy peukuttamassa noita juttuja, vaikka oon ihan varma että suurintaosaa vituttaa nuo jutut ja vaan kohteliaisuussyistä peukuttelevat noita juttuja.
Yks ylireagoiva äiti ravaa lapsensa kanssa kokoajan lääkäreillä, ihan vain siksi koska on vakuutukset, jotka korvaa joka käynnin. Ja kasvattaa lapsestaan itselleen kaveria. Kyllähän se on ihan kivaa, kun lapsi on alle 6v, mutta kannattaa varmaan opettaa lapselle se, että sä et ole sen kaveri, kaverit on niitä joiden kanssa sä leikit päiväkodissa. Vanhempi on se, joka määrää kotona tahdin ja joka ei kysele sun mielipiteitä, vaan sä teet niin kuin pyydetään.
Ja voi luoja noita tyyppejä, jotka antaa pienten lasten päättää perheen asioista. Mä en kyllä anna lapselle mitään päätösvaltaa, kuin vasta sitten kun se on lähestulkoon yläasteikäinen.

Nimimerkillä: tuleva natsimutsi, mikäli Luoja suo.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

kp 23

Eilen illalla saunoessa, jouduin luovuttamaan ensimmäisen löylykierroksen jälkeen. Tuli hieman huono olo saunoessa, tai lähinnä kun tulin ensimmäisellä kierroksella vilvoittelemaan niin huonovointisuus iski. Tänään taas samaan aikaan samanlainen huonovointisuus. Nyt on paljon vatsatautia liikenteessä, saas nähdä millaiseksi olotila tästä kehkeytyy. Rinnat hieman hellänä. Tosin vielä ei kait olisi mahdollista potea mitään raskausoireita edes, joten eiköhän nämä ole kuviteltuja juttuja tai sitten on vaan iskemässä joku vatsatauti:D Ensi viikon tiistaille on arvioitu seuraavat kuukautiset.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

kp 21

olen ollu koko hiton viikon jotenkin syväkohmeessa. En tiedä sitten, onko iskemässä joku pöpö vai olenko muuten vain kokoajan ihan umpijäässä. Korvakuumemittarilla lämpöjä mittaillessa ruumiin lämpö on 36,5-37 välillä eli jos lämmöistä pitäisi jotain päätellä, niin ei ole tainnu tärpätä. Mestoilla on ollut myös perus juilintaa, jota tulee noin viikkoa ennen kuukautisia.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pohdintaa lapsien välipaloista

oon aina yhtä järkyttynyt, kun kuulen että  lapsille annetaan jotain suklaavanukkaita välipalaksi. Miksi opettaa lasta syömään tuollaista paskaa? Tai että opetetaan lapsi siihen, että saunassa pitää aina olla juotavana limua tai jotain pillimehua, meillä ei ollu koskaan suklaavanukkaita tai jotain saunajuomia kun olin lapsi. Enkä todellakaan koe jääneeni jostain paitsi. En ole koskaan oppinut tuollaista tapaa, enkä todellakaan opettaisi lapselleni tuollaista tapaa. Mua niin raivostuttaa aina, kun meillä on miehen lapsi täällä niin se olettaa oikein, että täällä on aina limpparia hälle, kun mennään saunaan. Mies kun jossain vaiheessa alkoi ostamaan noita limuja tuolle, kun tuli tänne. Luulen, että meillä saattaa tulla miehen kanssa yhteentörmäyksiä tuon asian tiimoilta, jos tulee koskaan lapsia. Ensinnäkin joku puolen litran limupullo on ihan törkeen hintaista ja toisekseen, ihan oikeasti - kyllä siellä saunassa voi käydä ilman, että lipitellään jotain hiton mehuja tai limuja. Se että mies ei suurinpiirtein pysty saunomaan ilman saunakaljaa, ei tarkoita sitä etteikö lapsi siihen kykenisi.

Jos sanoisi tällaisen asian julkisesti jossain vaikka Facebookissa, niin jumaleissön sieltä tulisi paskaa niskaan:D Se olisi suorastaan lapsen rääkkäystä jos sitä ei turruta vanukkailla ja pillimehuilla ja oltais soittelemassa sossutädeille, että tuolla on niin järkyttävää toimintaa lapsia kohtaan, että lapset pois tuolta nyt heti ne raasut eivät saa juoda edes pillimehuja. Pillimehut, limut, karkit ja leivonnaiset on kyllä sellainen tuote, jota ei tähän talouteen tulla ostamaan ikinä, jos lapsia siunaantuu. Tai jos ostetaan, niin niitä ei tulla puputtamaan lapsen nähden ennen kuin se on isompi. Mitä pitempään pitää lapsen erossa karkeista, sitä enemmän se vieroksuu tuollaista paskaa. Ei sitä lasta tarvitse siedättää/totuttaa makean makuun, se osaa syödä sitä kyllä ilman totutteluakin.